Verkkodemokratiaseuran vuoden 2012 toiminta?

Suomen verkkodemokratiaseura on toiminut reilut kolme vuotta. Seura perustettiin syksyllä 2008 Tampereella, missä myös pidettiin ensimmäinen verkkodemokratiaseminaari kaupunginvaltuuston salissa. Seuran toimintaideaksi kirjattiin alusta lähtien:

1. edistää verkossa toimivien demokraattisten suunnittelu-, päätöksenteko-, vaali- ja äänestysjärjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa Suomessa

2. edistää verkkodemokratian tutkimusta ja verkkodemokratiaan liittyvien kokeilujen organisoimista Suomessa

3. osallistua alan kotimaiseen ja kansainväliseen keskusteluun sekä tieteelliseen ja kokeelliseen yhteistoimintaan.

Vuosien varrella on järjestetty kolme verkkodemokratiaseminaaria, joista vuoden 2009 seminaarin anti on nähtävänä näillä kotisivuilla.

Seura on tuottanut erityisesti nuorille suunnatun nettiäänestysjärjestelmän, millä toteuttiin Tuusulan nuorisovaltuustovaalit kokonaan netissä tämän vuoden lokakuussa. Tuloksia voi katsella sivustolta www.vote.fi . Samalla järjestelmällä toteuttiin myös Allianssin kanssa yhteistyössä nuorisovaalit netissä viime parlamenttivaalien yhteydessä maaliskuussa 2011. Nuorisovaaleissa toteuttiin myös kysely nuorille äänestämisen merkityksestä netissä ja uurnalla. Kyselyn raportti julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.

Seura on alusta lähtien tukenut myös avoimen datan edistämistä Suomessa. Seura järjesti valtakunnallisenApps4Finland kilpailun nyt toista kertaa. Viime vuonna oltiin vielä Tampereella MindTrekin kainalossa, mutta tänä vuonna kilpailu toteuttiin yhteistyössä Forum Virium Helsingin kanssa. Kilpailun palkintogaala ja teemaan liittyvä seminaari pidettiin Wanhalla ylioppilastalolla ti 22.11.2011. Kilpailu oli kaikin puolin menestys. Kun viime vuonna kilpailutöitä tuli noin 30, niin tänä vuonna kilpailutöitä lähetettiin jo 140 kappaletta. Voittajatyöt sekä finalistityötosoittavat että kansalaiset haluavat osallistua yhteiseen hyvään ja kehittää uusia merkittäviä palveluita avoimen datan pohjalta, mikäli viranomaiset ja julkinen sektori tämän osaltaan mahdollistavat.

Seura on tämän vuoden aikana osallistunut myös varsinaisen tulevaisuuden innovaation eli 3D Lasten kaupunginrakentajaverkoston kokoamiseen yhteistyössä Suomen Lasten Parlamentti säätiön ja opetusministeriön nuorisoyksikön kanssa.

Miten sitten seura ja seuran toiminta menee tästä eteenpäin? Mikä on toiminnan painopiste vuonna 2012 ja sen jälkeen?

Osallistu ja tule mukaan seuran vuosikokoukseen ensi ma 28.11.2011 klo 17 Allianssi talolle Pasilaan. Tule mukaan yhdessä päättämään siitä, minkälaista toimintaa seuran tulevat ajat pitävät sisällään. Vuosikokouksessa valittaan myös uusi hallitus, joten tervetuloa osallistumaan ja vaikuttamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>