SADe ohjelman katselmuksen aineistot

Valtiovarainministeriön koordinoidaman SADe ohjelman eli Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman katselmus pidettiin toukokuussa 16.5.2011 Helsingissä hotelli Arthurissa.

Seminaaripäivän kiintoisat alustuksen on kerätty yhteen ja tallennettu kaikkien kiinnostuneiden luettavaksi verkkoon. Sivustolta löytyy myös kalvosulkeisten lisäksi seminaarin videotallenne.

Katso SADe hankkeen katselmuksen materiaalit.

Lisätietoa SADe ohjelmasta:


“Valtiovarainministeriön Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (SADe-ohjelman) tavoitteena on, että kansalaisten ja yritysten sähköinen asiointi kattaa vuoteen 2013 mennessä kaikki keskeiset palvelut.

Kansalaisten ja yritysten palveluille luodaan yhtenäiset asiakasrajapinnat eri tahojen tuottamiin julkisiin palveluihin.

Tavoitteena on myös koko julkisen hallinnon tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen.Ohjelman toimikausi päättyy helmikuussa 2014.


Sähköisen asioinnin palvelukokonaisuuksien kehittäminen
SADe-ohjelmaan sisällytetään 7 sähköisen asioinnin palvelukokonaisuutta, joiden valinnassa on painotettu erityisesti kuntien tuottavuutta lisääviä hankkeita.
  • Osallistumisympäristön palvelukokonaisuus
  • Oppijan palvelukokonaisuus
  • Oma terveys – palvelukokonaisuus
  • Rakennetun ympäristön ja asumisen palvelukokonaisuus
  • Työnantajan palvelukokonaisuus.
  • Kansalaisen hyvinvointipalvelusuunnittelu palvelukokonaisuus
  • Yrityksen perustajan palvelukokonaisuus
Palvelukokonaisuuksien lisäksi ohjelmaan on sisällytetty sähköisen asioinnin tukipalveluja kuten Suomi.fi ja YritysSuomi.fi -portaalien uudistaminen, Kansalaisten asiointitili, julkisen hallinnon sähköisen asioinnin palvelualusta, kansalaisten yleisneuvontapalvelu ja etäpalvelut.”
Kzatso ohjelman toteuttamissuunnitelma 2009-2014.
Lähde VM:n verkkosivut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>