Tanja Aitamurto kirjoittaa co-creation ideologiasta ja ominvoimin.com sivuston tarkoituksesta:
Tervetuloa Ominvoimin.comiin!
Tästä alkaa ihmiskeskeisyyden ja yhteiskehittelyn kartoitus Suomessa. Selvitämme, mitä ihmiskeskeisellä toiminnalla voi saada aikaan, ketkä sitä tekevät, millaisia keissejä on jo olemassa ja mikä saa toiminnan onnistumaan.

Mutta ensinnäkin – mitä on ihmiskeskeisyys? Se on toimintaa, joka lähtee yhden ihmisen tai pienen porukan aloitteesta ja kasvaa useita hyödyttäväksi toiminnaksi. Harva saa ideaa toimimaan yksin – sitä pitää kehitellä yhdessä. Siksi puhumme yhteiskehittelystä eli co-creationista. Yhdessä tekeminen on tietysti vanha ilmiö – meillä on pitkä talkooperinne.
Mutta uskomme, että myös jotain uutta on ihmisten välisessä yhteistyössä. Jotain, jolle ei ole nimeä. Se uusi on mahdollista esimerkiksi siksi, koska ihmiset ovat koulutetumpia ja heillä on teknologian mahdollistamat nopeat verkostoitumisen välineet. Niillä löytää helpommin samasta aiheesta kiinnostuneita, yli omien tuttavaverkostojen.
Esimerkkejä ihmiskeskeisestä yhteiskehittelystä ovat esimerkiksi AaltoES, Kuinoma ja Fillarikanava. Katso lisää ihmiskeskeisyydestä täältä.