Helsingin kaupunginhallituksen asettama kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä ja demokratian kehittämistä pohtiva työryhmä on aloittanut työnsä.
Ryhmän työskentely tehdään mahdollisimman avoimeksi. Kaikki ryhmään tuotavat esitykset ja asiat kootaan kaupungin verkkosivuille. Siellä julkaistaan ryhmän jäsenten puheenvuoroja ja avataan kaupunkilaisille mahdollisuus käydä keskustelua ja kommentoida ryhmän työtä ja ehdotuksia. Myös muita tapoja saada esille kuntalaisten käsityksiä selvitetään.
Ryhmän työn pohjana on kaupunginvaltuuston asettama tavoite kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamisesta ja vuorovaikutuksen lisäämisestä. Tämän valtuustokauden aikana on määrä kehittää muun muassa sähköisen kuulemisen ja vaikuttamisen verkkopalveluja ja luoda alueellisia asukaspaneeleja.
Tarkoitus on myös luoda mahdollisuuksia suoran demokratian toteuttamiseksi ja parantaa edustuksellisen demokratian toimintaedellytyksiä.
15-jäsenisessä demokratiaryhmässä on edustus kaikista valtuustossa olevista puolueista. Sen puheenjohtaja on Laura Rissanen (kok) ja varapuheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr). Asiat ryhmälle esittelee kaupunginjohtaja ja kokouksissa ovat myös apulaiskaupunginjohtajat.
Demokratiaryhmän seuraava kokous pidetään tiistaina 31.5. Ryhmän työlle on annettu määräaikaa lokakuun loppuun saakka.
Vuorovaikutteinen verkkosivusto, jossa on mahdollisuus keskusteluun, on rakenteilla. Perustietoa ryhmästä ja sen tehtävästä ja seuraavan kokouksen esityslista on Helsingin kaupungin päätöksentekosivuilla osoitteessa http://www.hel.fi/hki/helsinki/fi/P__t_ksenteko+ja+hallinto/P__t_ksenteko/Demokratiaryhma
Lisätiedot
demokratiaryhmän puheenjohtaja Laura Rissanen, gsm 041 5404 505
varapuheenjohtaja Otto Lehtipuu, gsm 050 3835 579
