Kansalaisyhteiskunnan päivät Jyväskylässä

Jyväskylässä 17-18. helmikuuta 2011 järjestettävät,
lajissaan toiset valtakunnalliset
Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät
keskittyvät kansalaistoiminnan rajojen pohtimiseen.
  • missä kulkevat kansalaisyhteiskunnan ja -toiminnan rajat,
  • markkinallistuuko kansalaistoiminta,
  • perustuuko se vapaaehtoisuuteen vai velvollisuuteen sekä
  • missä määrin ylikansalliset normistot säätelevät kansalaistoimintaa?
Tutkimus- ja kehittämispäivien pääpuhujina ovat
tutkimusprofessori Sakari Hänninen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja
dosentti Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopiston
tutkijakollegiumista.
Päivien ohjelmaan kuuluvat myös järjestöjohtajien
ja paikallisen tason järjestötyöntekijöiden
puheenvuorot ja niitä seuraava paneelikeskustelu.

Lisäksi päivillä kokoontuu eri aihealueiden työryhmiä,
joissa esitellään alan tutkimusta sekä
järjestöjen yhteistyöprojekteja ja kehittämishankkeita.

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii
  • Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura yhteistyössä Jyväskylän yliopiston,
    Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE: n
    ja Jyväskylässä toimivien ammattikorkeakoulujen kanssa.
Päivät on suunnattu kaikille
kansalaisyhteiskunnan ja kansalaistoiminnan
tutkijoille, kehittäjille ja käytännön toimijoille.

Haluatko koordinoida työryhmää
tutkimus- ja kehittämispäivillä?

Ehdotuksia tutkimus- ja kehittämispäivien
työryhmien teemoiksi otetaan vastaan.
Jos haluat koordinoida työryhmää päivillä, ota yhteyttä päivien
järjestelytyöryhmään . Lähde: kansanvalta.fi.
Lisätietoja: http://kans.jyu.fi/ajankohtaista/tapahtumia/tk-paivat2011

Lisätietoja ja työryhmä- sekä posteri-ilmoittautumiset:
Veli-Matti Salminen Puh. 014 – 260 2938 veli-matti.salminen@jyu.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>