Kovatasoinen Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailu
Vaalirahakohu osoittaa uusien kansalaistyökalujen tarpeellisuuden
Kasvi muistuttaa, että julkisen datan hyödyntämiseen tarvitaan yhteisö, joka koostuu datan tarjoajista, kiinnostuneista kehittäjistä, organisaatioista ja yhtiöistä. ” Kilpailun sivuvaikutuksena onkin syntynyt tämän yhteisön versio 1.0 ja odotan kiinnostuneena, millaiseksi se kehittyy”, Kasvi summaa.
Kilpailuun osallistui 23 ehdotusta kahdessa sarjassa. Idea-sarjassa jaettiin 1500, 800 ja 400 euron palkinnot sekä Sovellus-sarjassa 3000, 1600 ja 800 euron palkinnot. Lisäksi palkittiin yleisöäänestyksen voittajat molemmista sarjoista ja annettiin neljä 200 euron arvoista kunniamainintaa.
Tax Tree avaa julkishallinnon budjetointia
Idea-sarjan voitti Peter Tattersallin Tax Tree, joka visualisoi hallinnon budjetointia helposti avautuvalla puu-metaforalla. Toiseksi sijoittui Samuli Sairasen Eduskunnan vahtikoira, joka tarjoaa tietokannan kansanedustajien toiminnasta. Konseptia on toteutettu USA:ssa, toteutuessaan se avaisi poliittisia prosesseja keskeisesti. Kolmanneksi nousi Semantum Oy:n Simupedia, joka on monipuolinen työkalu kompleksisten syy-yhteyksien mallintamiseen ja vaikutusten arviointiin. Sovellus kaipaa vielä käytettävyyden hiomista.
Kunniamaininnan saivat Saara Paavolan työryhmän Asialista.fi, Katazina Andrukonyten työryhmän GoGreen sekä Samuel Rinnetmäen Tietopaikka. Yleisöäänestyksen voitti ideoiden sarjassa Asialista.fi.
Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailun raati kiinnitti huomiota valinnoissaan joko olemassa olevaan tai ideoituun datavirtojen hyödyntämiseen, käytettävyyteen, kehityspotentiaaliin sekä yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen uusina palveluina. Kokonaisuutena kilpailutyöt olivat varsin korkeatasoisia. Joissakin ehdotuksissa ideaa olisi voinut jalostaa pidemmällekin, joten useita kunniamainintoja jakamalla raati halusi kannustaa kehittämään ehdotuksia edelleen.
Käyttövalmiita sovelluksia
Sovellus-sarjan voitti Tapio Nurmisen työryhmän Nomen est omen, jonka avulla voi analysoida suomalaisten sukunimien yleisyyttä, alkuperää ja sosiaalista asemaa. Sovellus hyödyntää monipuolisesti julkisia datavarantoja ja sen käyttö on helppoa. Toiseksi sijoittui Dani Pärnäsen Legiskooppi. Se jakaa käyttäjille tietoa eduskunnassa hyväksytyistä laeista ja lakiehdotuksista ja mahdollistaa kansalaisen omien mielipiteiden vertailun kansanedustajien tekemiin valintoihin. Kolmanneksi nousi Gemilo Oy:n Hilmappi, jolla voi selata tehokkaasti työ- ja elinkeinoministeriön HILMA-järjestelmään luotuja hankintailmoituksia.
Yleisöäänestyksen voitti sovellusten sarjassa Hilmappi.
Kaikkiin kilpailutöihin voi tutustua osoitteessa http://www.mindtrek.org/2009/apps_for_democracy_poll/.
Kilpailun osallistujat saivat hyödyntää järjestäjien Suomi.fi –portaaliin listattuja, avoimia datavarantoja (http://www.suomi.fi/suomifi/laatuaverkkoon/suomifi_verkosto/kansalaisosallistujan_tyokalut_-kilpailu_2009/index.html) ja muita avoimia rajapintoja julkiseen tietoon.
Kilpailun raatiin kuuluivat kaupallinen neuvos Antti Eskola (työ- ja elinkeinoministeriö),
verkkotutkija Kari A. Hintikka (Somus-hanke), kehitysjohtaja Pekka Koponen (Forum Virium Helsinki), verkkotoimittaja Marko Latvanen (Suomi.fi), suunnittelija Antti Pakarinen (Kirjastot.fi) ja neuvotteleva virkamies Taru Rastas (liikenne- ja viestintäministeriö).
- Julkisten datavarantojen käyttöönottoa edistetään kilpailun jälkeenkin, kertoo raadin puheenjohtaja, verkkotutkija Kari A. Hintikka Jyväskylän yliopistosta. – Kertaalleen kerätty data ja uusiokäyttö tarjoavat valtavan potentiaalin Suomelle ympäristöstä liikenteeseen ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta uuden liiketoiminnan synnyttämiseen.
Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailun järjesti Somus-hanke yhdessä MindTrekin ja Forum Virium Helsingin kanssa. Julkishallinnon yhteistyötahoina mukana olivat Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö (ValtIT) ja Suomi.fi -portaali (Valtiokonttori). Suomi.fi julkisti kilpailua varten listan Suomen tällä hetkellä julkisista datavarannoista.
Kilpailun esikuvana on Washington DC:ssä Yhdysvalloissa järjestetty Apps for Democracy -kilpailu. Isossa-Britanniassa on järjestetty aihepiiristä Show Us a Better Way –kilpailu, Belgiassa Innovative and Creative Applications (INCA).
http://www.mindtrek.org/2009/democracy_finland
Kilpailun koordinaattori, tutkija Antti Poikola, Somus-hanke
antti.poikola(at)tkk.fi
puh. 044 337 5439
