Demokratiapoliitikan suuntaviivat. Demokratiapoliittinen keskusteluasiakirja 2009

Oikeusministeriön demokratiayksikkö julkaisi kesäkuun lopulla 2009 yli 200 sivua sisältään Demokratiapolitiikan suuntaviivat teoksen, mikä analysoi demokratian ja verkkodemokratian tilaa ja mahdollisuuksia Suomessa. Asiakirjasta pyydetään myös lausuntoja eri ministeriöiltä ja hallintokunnilta sekä kansalaisjärjestöiltä ja yliopistoilta.

Asiakirjan tiivistelmä:
Demokratiapoliittinen keskustelu on aktivoitunut Suomessa ja muualla Euroopassa 2000-luvulla ainakin
osittain kansalaisten osallistumisessa ja kiinnittymisessä havaittujen muutosten seurauksena. Demokratiapolitiikka
on kuitenkin Suomessa melko uusi ja vakiintumaton käsite.
Hallituskaudella 2003-2007 toteutetun Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman jälkeen on kansalaisvaikuttamisen
edistämiseen tähtäävää työtä jatkettu oikeusministeriön koordinoimana. Oikeusministeriön johdolla on ministeriöiden demokratiaverkostossa valmisteltu demokratiapoliittista keskusteluasiakirjaa ja sen pohjalta tehtävää valtioneuvoston periaatepäätöstä demokratian edistämisestä. Asiakirjojen näkökulmana on kansalaisten ja muiden Suomessa asuvien vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen Suomessa.

Demokratian suuntaviivat -keskusteluasiakirjassa pyritään tunnistamaan keskeisiä suomalaisen demokratian
haasteita ja kehittämiskohteita sekä kokoamaan niitä koskevaan keskustelua. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia
tarkastellaan asiakirjassa ns. suuren ja pienen demokratian näkökulmasta eli toisaalta tarkastellaan lakiin perustuvia, institutionaalisia osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia, toisaalta omaehtoista osallistumista ja vaikuttamista suoraan tai esimerkiksi järjestöjen kautta.

Kolmannessa sisältökokonaisuudessa keskustellaan
eräistä demokratian edellytysten vahvistamiseen liittyvistä aihealueista.

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE on osallistunut tiiviisti asiakirjan valmisteluun. Valmisteluprosessissa aikana on myös järjestetty työpajoja ja verkkokeskusteluja sekä kuultu asiantuntijoita.
Perustuslain tarkastelu sekä vaalijärjestelmää ja puoluerahoitusta koskeva valmistelu ovat samaan aikaan
edenneet omissa valmisteluprosesseissaan, joissa esille nousseita näkökohtia on pyritty sisällyttämään asiakirjaluonnokseen.

Luonnos on lausuntokierroksella 25.6.-21.9.2009.

Asiakirjan dispositio:

1 JOHDANTO……………………………………………………..9
1.1 Länsimaisen demokratian haasteet……………….10
1.2 Yhteiskunnallinen osallistuminen Suomessa……14
1.2.1 Osallistumisen kehityssuuntia…………………….15

2 KOHTI DEMOKRATIAPOLITIIKKAA………………………19
2.1 Demokratiapolitiikasta………………………………….19
2.1.1 Pohjoismaat ja demokratiapolitiikka…………….20

3 HALLITUSOHJELMAN DEMOKRATIAKIRJAUKSET ……23

4 SUOMEN KANSAINVÄLISET DEMOKRATIAAN JA KANSALAISVAIKUTTAMISEEN
LIITTYVÄT SITOUMUKSET JA HANKKEET…………………..29
4.1 Yleiset demokratiahankkeet ja vaaliprosessit… ..29
4.1.1 Paikallisen demokratian kehittäminen……………30
4.1.2 Maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten osallistuminen……………………………………………………30
4.1.3 Nuorten osallistuminen ja demokratiakasvatus.31
4.1.4 Suomen kansainvälinen demokratiatyö…………32
5 DEMOKRATIAN KÄSITTEISTÄ………………………………33
5.1 Yhteiskunnallinen osallistuminen…………………….37
5.2 Kansalaisuus ja kansalainen …………………………39
5.2.1 Kuluttaja, asiakas vai osallistuja?…………………40
5.3 Kansalaisyhteiskunta…………………………………….40

OSA 1: ”SUURI DEMOKRATIA”
6 EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA ………………………44
6.1 Äänestysvilkkauden kehitys vaaleissa …………….44
6.1.1 Keskeiset kysymykset…………………………………48
6.2 Vaalijärjestelmä …………………………………………..51
6.3 Sähköinen äänestäminen ……………………………..52
6.4 Äänestysikäraja……………………………………………55
6.5 Vaalitiedotus………………………………………………..58
6.5.1 Kampanjat ja aktivointi……………………………….59
6.6 Puolueet ja ehdokkaat…………………………………..64
6.6.1 Puolueiden asemasta………………………………….67
6.6.2 Puolueissa aliedustetut ryhmät…………………….68
6.6.3 Puolueet paikallistason toimijoina…………………69
6.6.4 Puolueiden ja kansalaisten vuorovaikutus……..70
6.6.5 Puoluetutkimus ja puolueiden asiantuntemuksen vahvistaminen……………………………………………………71
6.6.6 Vaali- ja puoluerahoitus………………………………71
6.7 Johtopäätöksiä …………………………………………….73
7 KUNTADEMOKRATIA …………………………………………75
7.1 Johdanto……………………………………………………. 75
7.2 Kuntalaiset osallistujina……………………………….. 76
7.2.1 Nuoret ja maahanmuuttajat kuntademokratian kehittämisen erityishaasteena……………………………..78
7.3 Säilyykö kansalaisyhteys rakenteiden uudistuksissa?…………………………………………………. 79
7.4 Demokratian kehittäminen kunnissa ……………….81
7.5 Johtopäätöksiä……………………………………………..87
8 KOHTI SUORAA DEMOKRATIAA?………………………….89
8.1 Valtiollinen kansanäänestys ja kansanaloite…………………………………………………….. 90
8.2 Kunnallinen kansanäänestys…………………………..94
8.3 Sähköinen kansanäänestys ja aloite………………..95
8.4 Epämuodollinen suora osallistuminen……………….95
8.5 Johtopäätöksiä …………………………………………….96

OSA 2: ”PIENI DEMOKRATIA”
9 KANSALAISYHTEISKUNNAN TOIMINTAEDELLYTYKSET98
9.1 Suomalaiset yhdistysosallistujina…………………….99
9.2 Suomalaiset ja epämuodollinen kansalaistoiminta103
9.2.1 Kansalaisyhteiskunnan haasteet………………….105
9.2.2 Osallisuuden vahvistaminen…………………………106
9.2.3 Kansalaisyhteiskunnan arvostuksen vahvistaminen……………………………………………………111
9.2.4 Järjestöjen toimintaedellytysten vahvistaminen……………………………………………………112
9.2.5 Järjestöjen uudistumiskyky ja jäsendemokratian vahvistaminen……………………………………………………118
9.3 Kansalaistoiminnan uudet muodot ………………….119
9.4 Johtopäätöksiä …………………………………………….121
10 VERKKODEMOKRATIA ……………………………………. 123
10.1 Sähköinen osallistuminen……………………. …….. 124
10.1.1 Osallistumisen muutos haasteena………………127
10.2 Verkkodemokratian osa-alueet……………………..128
10.2.1 Verkkodemokratian kehittämisen lähtökohtia hallinnossa………………………………………………………..130
10.2.2 Kansainvälinen kehitystyö………………………….132
10.2.3 Verkkodemokratian hankkeita Suomen hallinnossa………………………………………………………..134
10.2.4 Sähköisen kuulemisen tulevaisuudenkuva 2012…………………………………………………………………136
10.3 Osaamisen vahvistaminen ja toimintatapojen kehittäminen………………………………………………… … 137
10.4 Verkko-osallistumisen infrastruktuuri …………… 138
10.5 Johtopäätöksiä ….—-…………………………………. 141

OSA 3: DEMOKRATIAN EDELLYTYSTEN VAHVISTAMINEN

11 HALLINNON KEHITTÄMINEN JA DEMOKRATIAHALLINTO
11.1 Kansalaisten kuuleminen…………………………… .145
11.1.1 Kuuleminen lainsäädäntöhankkeissa…………..146
11.1.2 Kehittämisehdotukset……………………………….147
11.2 Demokratiahallinto………………………………………152
11.3 Johtopäätöksiä………………………………………….. 153
12 KANSALAISEKSI KASVAMINEN JA DEMOKRATIAKASVATUKSEN
KEHITTÄMINEN………………………………………………….. 155
12.1 Kansalaiseksi kasvamista ja nuorten osallisuutta koskevia tutkimuksia………………………………………………………. 156
12.2 Demokratiakasvatuksen haasteet ……………….. 160
12.3 Kansalaisvaikuttamisen edistäminen koulutuksessa ………………………………………………….. 162
12.3.1 Kansalaisvaikuttamista tukevat toimenpiteet yleissivistävässä koulutuksessa…………………………….162
12.3.2 Kansalaisvaikuttamista tukevat toimenpiteet ammatillisessa koulutuksessa……………………………….163
12.3.3 Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistaminen korkeakouluissa……………………………..163
12.3.4 Kansalaiskasvatus yliopistojen opettajankoulutuksessa……………………………………….164
12.3.5 Opetustoimen henkilöstön täydennyskoulutus.165
12.3.6 Vapaa sivistystyö……………………………………….166
12.4 Lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ………………………………….. 166
12.4.1 Osallisuus kouluissa ja oppilaitoksissa…………..166
12.5 Nuorisotyö ja – politiikka sekä muu kansalaistoiminta ………………………………………………. 167
12.5.1 Kansalaisjärjestöjen tukeminen……………………168
12.5.2 Lasten ja nuorten kuuleminen…………………………………………………………169
12.5.3 Nuorten mediakeskukset ja nuorisotalot……….170
12.5.4 Nuorten äänestäminen……………………………….170
12.5.5 Ulkomaalaistaustaiset nuoret ja etniset vähemmistöt……………………………………………………….171
12.5.6 Nuorten verkkoyhteisöt ja verkkonuorisotyö….171
12.6 Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma…. ……………………………………………. 171
12.7 YK:n Lapsen oikeuksien sopimus ………………….. 173
12.8 Johtopäätöksiä …………………………………………. .174
13 SANANVAPAUS, MEDIA JA DEMOKRATIA …………….. 176
13.1 Sananvapaus …………………………………………….. 176
13.2 Median rooli demokratiassa …………………………. 177
13.3 Median toimintaympäristön muutokset ………….. 178
13.3.1 Mediamarkkinoiden murros………………………….178
13.3.2 Verkon haaste perinteisille medioille……………. 180
13.3.3 Median itsesääntely……………………………………181
13.4 Viestinnällisten oikeuksien toteutuminen Suomessa ………………………………………………………… 181
13.4.1 Pääsy……………………………………………………….181
13.4.3 Kompetenssi……………………………………………..182
13.4.4 Dialogisuus……………………………………………….184
13.5 Viestintäpolitiikka………………………………………….185
13.5.1 Ministeriöiden viestintäpolitiikka Suomessa……185
13.5.2 Yleisradio…………………………………………………..186
13.6 Johtopäätöksiä……………………………………………..187
14 DEMOKRATIATUTKIMUS……………………………………..188
14.1 Demokratiatutkimuksen organisoimisen ja tiedonkeruun järjestämisen yleispiirteet……………………………………..189
14.2 Suomen demokratiaindikaattorit ja demokratiatutkimus……………………………………………..190
14.2.1 Vaalit, puolueet ja edustuksellinen demokratia191
14.3 Kuntademokratia………………………………………….193
14.4 Kansalaisyhteiskunta ja järjestötutkimus…………194
14.5 Muu demokratia- ja osallisuustutkimus…………….195
14.6 Toiminnan organisointi ja rahoitus…………………..197
14.7 Demokratia-arviointi………………………………………199
14.8 Johtopäätöksiä……………………………………………..200
PÄÄTÖSSANAT………………………………………………………202
LÄHTEET………………………………………………………………208

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>